Uusi vuosi 2021

Kohti Uutta Vuotta 2021

Vuosi 2020 on ollut täysin poikkeuksellinen Mäntsälän senioreiden historiassa. Sama on koskenut tietysti koko yhteiskuntaa. Pitkälti toistakymmentä valmistelemaamme tapahtumaa ja teatteri-/konserttimatkaa peruuntui. Kuukausitapaamisten osanottajamäärä oli rajoitettu ja kahvitarjoilua ei ollut. Maskeja käytettiin. Suurin osa kerhoista kuitenkin toimi loppukevättä ja joulukuuta lukuun ottamatta.

Teamsin ja muiden etäyhteyksien käytön oppiminen oli antoisaa. Kyllähän kaiken uuden oppiminen virkistää ja antaa uusia sävyjä elämään. Silti lähitapaamista ei voita mikään ja niitä varmaan kaipaamme sekä senioritoiminnan että muun elämämme kohdalla.

Uudenmaan kansallisen senioripiirin ja senioriliiton koulutustoiminta onnistuikin hyvin juuri Teams-koulutusten johdosta. Osanottajia oli ennätysmäärät. Nyt on ollut aikaa uuden oppimiseen. Myös kirjojen ahmimiselle on ollut tilaisuus. Olen jotenkin huomannut, että on ilmestynyt paljon hyviä kirjoja, jotka on suorastaan pakko lukea. Vai onko kysymys siitä, että nyt lukemiseen on herkistynyt? Mäntsälänjoen kunnostus osui oikeaan aikaan, sillä sen kahta puolta kulkevat upeat promenaadit ovat olleet kovassa käytössä.

Näissäkin oloissa yhdistyksemme kerhonvetäjät ovat jaksaneet innostaa meitä osallistumaan ja löytäneet uusiakin tapoja toteuttaa kerhotoimintaa. Nettisivumme ovat huiman hienossa kunnossa ja facebookiin on saatu sisältöä. Hallituksemme ja toimihenkilömme ovat kaikki omine vastuineen hoitaneet hienosti rooliaan. Valtava kiitos kaikille toiminnan toteuttajille!

Vuosi 2021 on alkamassa. Odotamme jännityksellä rokotuksien saapumista, viranomaisten määräyksiä kokoontumisrajoituksista tai niiden helpottamisesta ja sitä milloin elämä palautuu normaaliksi.

Ohjelmassamme on seuraavaksi tammikuun kuukausitapaaminen 21.1.2021. Mitään tietoa sen toteuttamismahdollisuudesta ei ole. Toivon kuitenkin, että saamme vähintään kuukauden esiintyjämme kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen esityksen videoitua, jolloin sen voi katsoa nettisivuiltamme. Seuraavaksi pitäisi olla teatterimatka Lahteen katsomaan Sotaa ja rauhaa. Viikon sisällä tiedämme miten sen käy.

Joudumme elämään jatkuvasti muuttuvan tiedon valossa. Tiedotamme nettisivuilla, Mäntsälän Uutisten yhdistyssivuilla ja sähköpostitiedotteilla ohjelmistamme. Monet kerhot kuitenkin aloittavat toimintansa tammikuussa. Uuteen kevään mittaan toimintansa aloittavaan Keilakerhoomme on jo ilmoittautunut noin 30 osanottajaa, joten odotusta on ilmassa.

Haluan kiittää kaikkia jäseniämme menneestä vuodesta ja toivottaa Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2021.

Hannu Heikkilä

Puheenjohtaja

Ohessa myös kuvat parista minulle tärkeästä rakennuksesta Mäntsälässä:
Saaren kartano, pitkäaikainen työ- ja asuinpaikkani ja Saaren Joulumaan sijaintipaikka. Parikymmentä vuotta Joulumaassa on oltu useana päivänä. Nyt sinne ei päästy.
Mäntsälän kirkko, adventti, itsenäisyyspäivä ja Joulu ovat ne vuoden tärkeimmät kirkossakäyntipäivät. Jouluaattona olen LC-Mäntsälän porukoissa kantanut kolehtia yli 30 vuoden ajan. Nyt jäivät nämä kaikki väliin.