Mietteitä koronakaranteenissa

6.6.2020

Mäntsälän senioreiden säännöllisen epäsäännöllisesti julkaistavat henkilökohtaiset ajatukset tässä ajassa elämisestä jatkuvat. Nyt on vuorossa HIlkka Ahosniemi.

Katsoimme toukokuun viimeisenä lauantai-iltana suoraa lähetystä yksityisen SpaceX-raketin laukaisusta avaruuteen. Raketin oli määrä viedä kaksi astronauttia kansainväliselle avaruusasemalle. Rakettitieteen hallitseva Homo sapiens on rakentanut tämän ja monta muuta vastaavaa menopeliä ja laskenut niille monimutkaisilla kaavoilla oikean radan toivottuun määränpäähän. Lähetystä katsoessa tuli mieleeni, että pienelle ja näkymättömälle virukselle luomakunnan kruunu ei ole mahtanut mitään – ainakaan toistaiseksi. Koronavirus on saanut koko maailman polvilleen. Pandemia muutti muutamassa viikossa elämämme täysin. Kuka olisi etukäteen arvannut näin käyvän? Ehkä lääkärikunta ja tutkijat, mutta näistä ei sota- ja pakolaisuutisten keskellä mediassa kerrottu. Tästä muistin, kun palasin viimeiseltä hoitovapaaltani takaisin työhön lokakuussa 1982. Osallistuin terveyskeskuksessa johonkin sosiaali- ja terveystoimen palaveriin. Mitä kokouksessa käsiteltiin, sen olen unohtanut, mutta mieleeni on jäänyt erään terveyskeskuslääkärin lausuma. Hän sanoi, että luonto tulee kehittämään viruksen, joka aiheuttaa vakavan pandemian. Muistan kysyneeni, miten voit olla noin pessimistinen, johon hän vastasi, että se ei ole pessimismiä vaan realismia. Näin kävi. Suomessa on nyt ollut eduskunnan säätämä poikkeustila jo 13 viikkoa. Eikä kukaan tiedä, miten pitkään vielä joudutaan poikkeusoloissa elämään. Matti Virpiaro kirjoitti näillä sivuilla ansiokkaasti muutama viikko sitten mm alueellisista maanpuolustuskursseista, joissa hän on toiminut kouluttajana. Minäkin olen virkatyöhöni liittyen osallistunut näille kursseille useamman kerran sekä viikon mittaisille, että parin päivän pituisille kertauskursseille. Näillä kursseilla viranomaisia valmennetaan poikkeusoloja varten, kuten Matti kirjoitti, ja varautumaan kirjallisin suunnitelmin siihen, miten mahdollisissa poikkeusoloissa menetellään. Pääasiassa varauduttiin sodan, ydinvoimala- tai muun suuronnettomuuden varalta. Pandemiaan varautuminen oli vähäisempää, näin minä muistan. Vasta lintuinfluenssa 2000-luvun alussa nosti pandemiauhkaa enemmän esille.

Karanteenissa on tullut mietittyä kaikenlaista sekä ihmeteltyä maailmanmenoa ja elettyä elämää.
Olen kuullut sanottavan, että jokainen sukupolvi joutuu kohtaamaan omat kriisinsä. Menneiden sukupolvien kriisit olivat sotia, tappavia sairauksia, katovuosia jne. Minun sukupolveni, jolla tarkoitan Suomessa toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia, on saanut elää suomalaisen hyvinvointivaltion turvaamaa elämää. 1990-luvun alun taloudellista lamaa nimitettiin kyllä aikanaan meidän sukupolvemme talvisodaksi. Sitä pidetään edelleen Suomen historian pahimpana talouskriisinä. Suuret ikäluokat olivat tuolloin parhaassa työiässä. Lama aiheutti suurtyöttömyyden, yritykset menivät konkurssiin, ihmiset menettivät työpaikkansa ja pankit kaatuivat. Moni kansalainen menetti myös omaisuutensa velkojen katteeksi ja velkaa jäi vielä sittenkin. Mäntsälässäkin talouskurimus johti kunnassa mittaviin säästötoimenpiteisiin: palveluja supistettiin, toista sataa työntekijää/viranhaltijaa irtisanottiin ja jäljelle jääneet lomautettiin useampaan kertaan. Silloin ei valtio katsonut aiheelliseksi myöntää yrityksille ja kunnille sellaisia tukipaketteja, kuin nyt koronan vuoksi on myönnetty.

Me suuret ikäluokat olemme olleet yhteiskunnalle sekä etu että haitta, meitä on sekä kiitelty että kauhisteltu. 1950-luvulla kansa- ja oppikoulussa meitä oli paljon. Kouluja oli rakennettava lisää ja luokkien oppilasmäärät olivat suuria. Tilapulaa yritettiin ratkaista mm vuoroluvulla eli toiset kävivät koulua aamupäivästä ja toiset iltapäivästä. Silloin ei ollut mitään tietoa tämän päivän etäopetusmahdollisuuksista. Mutta tuo vanha vuoroluku voi olla edelleenkin käyttökelpoinen. Se onkin jo ollut keskusteluissa esillä.

Suuria ikäluokkia varten tarvittiin 1960-luvulla lisää opiskelu- ja työpaikkoja. Suomen talous kasvoi vauhdilla, kun työvoimaa oli tarjolla runsaasti, jopa niin paljon, että ylimäärä purkautui muuttoliikkeenä Ruotsiin. Suomen talous kukoisti ja hyvinvointivaltiota kehitettiin.

Nyt suuret ikäluokat ovat olleet jo muutaman vuoden eläkkeellä ja nuorimmatkin meistä täyttävät 70 vuotta tämän vuoden aikana. Koronapandemian vuoksi olemme saaneet tai joutuneet erityissuojelun kohteiksi. Nyt meitä haluaan varjella sairaudelta, joka saattaisi olla meille kohtalokas. Vielä muutama vuosi sitten meidän sanottiin aiheuttavan eläkepommin, mutta nyt pommista ei ole puhuttu mitään. Mutta kuka tietää, miten käy, kun korona-ajan velkoja ryhdytään maksamaan takaisin.

Yhteisöllisyys on ihmiselle tärkeää. Mäntsälän senioriyhdistyksestä ja sen jäsenistä on eläkkeelle jäätyämme muodostunut minulle ja Antille tärkeä lähiyhteisö. Senioreiden monipuolinen ohjelma on mahdollistanut aktiivisen toiminnan ja senioriystävien tapaaminen lukuisissa eri kerhoissa ja retkillä on aina yhtä mukavaa. Kun kalenteri kertaheitolla tyhjeni maaliskuun puolivälissä, huomasi konkreettisesti, miten seniorikeskeistä elämämme oli ollut. Oli päiviä, jolloin oli jopa kolmekin senioririentoa samana päivänä. Eikä sellaista viikkoa, etteikö jotakin tapahtumaa olisi ollut varattuna.

Miten kotona-arki on sitten sujunut. Olen huomannut, että melko samalla tavalla kuin muillakin karanteeni-ikäisillä. Ensimmäiset viikot, kun vielä oli kylmää ja sateista, tuli katsottua paljon elokuvia, dokumentteja ja kokonaisia sarjojakin yhteen menoon. Lukuharrastustani olen tietenkin jatkanut, vaikka kirjastosta kirjoja ei ole pystynytkään lainaamaan. Ehdin hankkia itselleni juuri ennen karanteenin alkamista e-kirjoina Huovisen veljesten kirjat Äitiä ikävä (Eero) ja Isän kädestä (Sakari) sekä normikirjana Amos Oz:n Juudas. Oz oli minulle aivan uusi tuttavuus eikä se varmasti ole viimeinen tämän kirjailijan teos, minkä aion lukea. Juudas on sydämellinen ja lämminhenkinen kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Jerusalemiin. Kirjan luettuani jäin oikein kaipaamaan kirjan henkilöitä, mikä kertoo kirjan tekemästä vaikutuksesta. Voin lämpimästi suositella sekä kirjaa että kirjailijaa. Samoin Huovisen veljesten kirjoja.

Ruokatavarat olemme hankkineet nettitilauksella kotiin paikallisesta marketista kerran viikossa. Muutaman kerran olemme käyneet itse kaupassa ja apteekissa. Karanteeniajan hyviin puoliin kuuluu se, että ruokahävikki on ollut vähäistä tai sitä ei ole ollut ollenkaan. Ostokset tulee harkittua tarkemmin ja jää- ja pakastekaapin sisältö on myös käytetty tarkoin. Leiponut olen tavallista enemmän niin sämpylöitä kuin kahvileipääkin. Kampaajalla kävin ensimmäisen kerran kuudennen karanteeniviikon jälkeen. Siinä olikin kestämistä, kun normaalioloissa olen ollut kampaajani viikkoasiakas. Liikuntaa harrastimme jumpaten kunnan liikuntatoimen nettitreeniohjeita hyödyntäen sekä kävelylenkkejä tehden. Huhtikuussa, kun alkoi päästä golfkentälle, tuli liikuntaa roimasti lisää. Kaksi-kolme kertaa viikossa olen käynyt pelaamassa. Golfkerho onkin ainoa seniorikerho, joka tällä hetkellä toimii. Golf soveltuu karanteeniaikaan erinomaisesti: liikutaan ulkoilmassa, jossa turvavälit ja hygienia toteutuvat itsestään ja samalla ollaan pelikavereiden kanssa yhdessä.

Kaikki toisetkin näillä sivuilla kirjoittaneet ovat todenneet, että onneksi koronapandemia osui digiaikaan! Lukuisat whatsapp-ryhmät, facebook, facetimepuhelut ja Teams-kokoukset ovat korvanneet fyysisen yhteydenpidon. Minä ja Antti yllätyimme iloisesti, kun nuorin lapsenlapsemme, ekaluokkalainen Helmer, perusti whatsappiin Vanhusten ryhmän. Siihen kuuluvat hänen lisäkseen isovanhemmat kummaltakin puolelta ja läheinen isotäti. Helmer videoi ryhmään pieniä soittohetkiä, jossa hän harjoittelee pianonsoittoläksyjään tai kertoo meille vanhuksille vitsejä ja arvoituksia. Näitä me tietenkin vuolaasti kiittelemme, jotta saisimme kuulla lisää. Lauantaina 30.5. saimme myös seurata You Tuben kautta espoolaisen Jupperin koulun kevätjuhlaa. Eivät ole isovanhemmat aiemmin päässeetkään koulun joulu- tai kevätjuhliin tilanpuutteen vuoksi. Tällaisista nettistriimauksista toivoisi tulevan pysyvä käytäntö myöhemminkin normaaliaikana.

Nyt epidemia alkaa näyttää Suomessa voitetulta, ainakin toistaiseksi. Tällä viikolla oli jo yksi päivä, jolloin ei todettu yhtään uutta koronatartuntaa. Seuraavana päivänä niitä olikin sitten taas jo 30. Näkyyköhän tuossa luvussa edellisen viikonvaihteen koulujen päättyminen ja siihen liittyvä juhlinta? Mieleen on myös tullut, palataanko koskaan entiseen vai muuttaako COVID-19 maailman toisenlaiseksi pysyvästi? Pandemian toista ja kolmatta aaltoa pelätään ja odotetaan. Toivottavasti saamme kuitenkin viettää mahdollisimman rauhallisen kesän ja pysymme kaikki terveinä. Käsien pesu ja etäisyyksien pitäminen ovatkin jo muodostuneet rutiineiksi ja niillä on muidenkin tartuntatautien leviämistä hillitsevä vaikutus. Siksi näitä hygieniamääräyksiä pitää noudattaa edelleen tarkasti. Toivotan kaikille senioriystäville hyvää juhannusta ja aurinkoista kesää! Toivottavasti tapaamme syksyllä toiminnan merkeissä!