Juhannuksen jälkeinen tervehdys ja koronakaranteenin kuulumisia

24.6.2020

Mäntsälän senioreiden säännöllisen epäsäännöllisesti julkaistavat henkilökohtaiset ajatukset tässä ajassa elämisestä jatkuvat. Nyt on vuorossa Ritva Ahola. Tämän jälkeen kirjoitussarjassa seuraa oletettavasti pieni kesätauko.

Hyvät Mäntsälän senioriyhdistyksen jäsenet!

Helmikuun kuukausikokous oli viimeinen yhteistilaisuus, jonka jälkeen hallitus joutui nopeasti reagoimaan erilaisiin rajoituksiin ja peruuttamaan kaikki sovitut tapaamiset + retket, matkat ja jopa hallituksen fyysiset kokoukset.

Nyt jouduimme todella konkreettisesti "elämään digiajassa". Ensimmäinen hallituksen kokous hoidettiin s-posti kokouksena jonka jälkeen puheenjohtaja ehdotti videokokouksia, miehet olivatkin eri yhteyksissä jo tutustuneet systeemiin, osalla meistä naisista oli jonkinverran suurempia ennakkoluuloja ja puheenjohtaja joutui vähän houkuttelemaan mukaan. Pari harjoituskokousta piti ensin pitää teamsin kanssa ja Hannu soitteli kaikille jotka eivät heti onnistuneet pääsemään mukaan, niinpä toinen harjoitus sujui jo mallikkaasti.

Itse olin kiinnostunut oppimaan ja kokemaan myös tämänkaltaista kokouskäytäntöä, työelämässä ei vielä silloin aikanaan ollut tullut tarvetta, jonkinverran olen skypeä kokeillut.

Piirin koulutukset siirtyivät myös virtuaalikoulutuksiksi, minäkin osallistuin ja yhteensä ehkä kolmen tunnin rupeamassa selvisi koulutuksesta jossa normaalioloissa olisi mennyt koko päivä matkoineen ruokailuineen ym.

Te hyvät seniorit olette suurin osa varmaan huomanneet tämän saman, kuinka yhtäkkiä kaikki asiat olisi pitänyt hoitaa netin välityksellä, jopa kauppa-asiat, jos halusit tilata keräyksen tai lisäksi kuljetuksen ostoksille niin netistä vaan. Meillä tytär ja vävy etelä-Tuusulasta kävivät kerran viikossa tuomassa ruokaostokset ja sehän oli minulle aika vaikeaa, tehdä ostoslista ja miettiä koko viikon tarve kerralla, olisivat käyneet kyllä useamminkin jos olis ollut tarve, mutta näin sitä mentiin viikko kerrallaan, äitienpäivän jälkeen aloimme käydä itse kaupassa, huomioiden turvamääräykset.

Aika ahdistavaa oli tottua että kaikki liikunta ym. henkilökohtaiset omat menot loppuivat kuin seinään. Myös seurakunnan kokoontumiset loppuivat ja sunnuntain Jumalanpalveluksetkin striimattiin ja niitä voi katsoa ainoastaan seurakunnan kotisivuilta, ei kuitenkaan voineet korvata fyysistä paikalla oloa.

Parisuhteessakin oli tietynlaista sopeuttamista totutella siihen että olimme koko ajan yhtäaikaa kotona kun kummallakin on aina ollut omia menoja ja siinä on silloin mukavaa vaihtelua. Kyllä sitä vähitellen hioutui tilanteeseen ja varmaan taas uusi opettelu jos ja kun tilanne muuttuu.

Onneksi pitkä kylmä kevät muuttui lämpimämmäksi ja pihatyöt veivät kaiken ajan, oli hauskaa kun voi kaiket päivät tehdä kaikenlaisia projekteja, varastojen, liiterin jne järjestämistä ja turhan tavaran karsimista sekä kaikki pihan istutus- taimien kasvatus jne.

Kun nyt tätä digiaikaa eletään ja kaikki asiat katsotaan Googlesta, niin tuli jokin aika sitten Tekniikka- ja Talouslehdessä selville Google-sanan alkuperä eli googol = valtaisa luku, mainittakoon että luku on pyöreästi 100 000000 000000 000000 suurempi kuin nähtävillä olevassa maailmankaikkeudessa oleva atomien määrä. Taitaa olla yhtä käsittämätön kuin Suomen valtion velka koronan jälkeen🙄

Suomen koronatilanne näyttäisi olevan tällä hetkellä "aika hyvin hallinnassa", mutta tilannetta seurataan ja syksyn suhteen olemme valmiudessa taas toimimaan jäsenistön edun mukaisesti...

Ilonaiheita perhepiirissä on että tyttärenpoika suoritti opinnot Lundin kansainvälisessä yliopistossa ja valmistui kauppatieteiden maisteriksi tänä keväänä, juhlimme perhepiirissä ensi lauantaina👏


                Kesäisin terveisin
                Ritva Ahola