Parempia aikoja odotellessa

21.5.2020

Mäntsälän senioreiden säännöllisen epäsäännöllisesti julkaistavat henkilökohtaiset ajatukset tässä ajassa elämisestä jatkuvat. Nyt on vuorossa Matti Virpiaro.

Hyvät seniorikaverit!

Minulla käynnistyi tänään helatorstaina 77. karanteenipäivä. Olen pyrkinyt uskollisesti noudattamaan tuplariskiryhmäläisenä niitä suosituksia ja ohjeita, joita olemme koronaan liittyen saaneet. Kaupassakäynnistä on nyt kulunut 2 ½ kuukautta, kaupan väki kun tuo tilatut tavarat kerran viikossa kotiterassille. Ainoa asiointi minulla on tapahtunut rautakaupassa ja puutarhaliikkeessä moottorisahapolttoainehankintaan ja pikkuisiin materiaalihankkeisiin liittyen. Pankissa on ollut pakko käydä, syy selviää myöhemmin. Aika on kulunut, kumma kyllä, maailmanmatkaajalta ja työn parissa liikkuneelta aika mukavasti. Työstä irtautuminenkin sujui koronan varjolla melko kivuttomasti. Metsä on ollut alkuvaiheessa virkistyksen lähde ja siellä vietinkin ensimmäiset viikot, aikaansaannoksena 28 mottia polttopuita. Mopo lähti niin sanotusti käsistä, mutta niin lähti painoakin 8 kiloa. Nyt on polttopuut jo klapeina ja odottamassa niitä aurinkoisia ja tuulisia päiviä.

Kotona on sujunut erityisjärjestelyin, sillä poikamme joutui kesken ”koronahässäkän” muuttamaan Lapista tänne kotiin. Hän oli juuri irtisanoutunut sekä työpaikastaan, että asunnostaan ja lähdössä Norjaan töihin, jossa työt piti aloittaa. Koronan takia tämä jäi toteutumatta ja kotona häntä odotti meistä vanhemmista etäällä pysyminen ja sijoittuminen työhuoneeseeni talon päätyyn. Vaimo työskentelee sijoituslasten parissa ja siellä tuli jo melko alkuvaiheessa koronaepäily. Näin meillä elettiin alkuvaiheessa jännityksen hetkiä siten, että talo oli ”jaettuna” kolmeen osaan, jotta kaikki kolme välttyisimme keskinäisiltä kontakteista. Vaimo oli kovimmassa ”eristyksessä” talon yhdessä päädyssä. Kulku tapahtui omasta sisäänkäynnistä, ruoat kuljetimme hänelle terassille, josta hän nouti ne. Kaikki pesu ja hygieniatoimet hän teki omassa päässä taloa. Onneksi tästä kaikesta on sittemmin päästy väljemmille vesille, sillä koronanäytteet tartuntaepäillyllä olivat negatiiviset.

Kaikkea se korona tuo tullessaan. Seitsemän viikkoa karanteenissa oli kulunut, kun olisin tarvinnut pankkikorttiani. Arvaatte jo mihin se johti, no siihen, että en muistanut kortin tunnuslukua, en sitten millään. Ohjeiden mukaan olin tunnusluvun hävittänyt ja niinpä oli pakko asioida pankissa. Onneksemme käyttämässäni pankissa on koronaan suhtauduttu oikealla vakavuudella ja ainakin oman käyntini yhteydessä kaikki sujui ”oppikirjan mukaan”.

Poikkeusolojen määräykset ovat nyt tulleet koetuksi myös käytännössä, vuosikymmenet kun opetin poikkeusoloihin varautumista alueellisten maanpuolustuskurssien johtajana. Kun katselette televisiota, niin hyvin useiden henkilöiden rintapielessä näette merkin, jossa on ristissä olevat miekat seppelöiden ympäröimä, tämä on merkki siitä, että henkilö on suorittanut maanpuolustuskurssin. Useat johtamieni kurssien suorittaneet ovat olleet yhteydessä ja kiitelleet saamiaan oppeja ja verkottumisen tuomia hyötyjä. Tutut toimittajat ovat ottaneet yhteyttä ja olisivat olleet koronan tiukimmassa vaiheessa halunneet kuulla mielipiteitäni tehdyistä päätöksistä ja toimenpiteistä. Kieltäydyin kohteliaasti kommentoimasta asiassa, joka ei ole ollut millään tavalla yksinkertainen ja yksiselitteinen hoidettavaksi.

Vasta viime päivinä on tullut tunne, että olisipa kiva pukea siistit vaatteet päälle ja lähteä oikein ihmisten ilmoille vaikkapa johonkin kahvilaan tai ravintolaan ja tavata tuttuja kavereita. Mutta kyllä sukulaisten tapaaminen sekin olisi kivaa, kun sukurakkaita olemme. Veljien kanssa tuli yksi tapaaminen toteutettuakin, kun pyysin heidät lapsuutemme maisemiin tuohon Mäntsälän rajan taakse Marttilaan. Siellä teimme patikkaretken metsään nautiskellen retkikahvit kannon nokassa ja pajupillejä rakentaen. Matkassa oli mukana pari jälkipolven edustajaa, kylläpä he kuuntelivat tarkkaavasti lapsuusmuistojamme ja pikku kepposiamme. Mitähän mahtoivat kyläläiset pohtia, kun paluureittimme kulki kylän halki, jossa avojonossa vaelsi neljä vanhempaa miestä, yksi nuorempi ja yksi vielä nuorempi, eli ”seitsemän veljestä. Ja kun nyt seitsemästä mainitsin, niin kovin olemme olleet teatterilla harmissamme siitä, että tämän kesän esitys jouduttiin siirtämään vuodelle 2021. Kahden kuukauden tehty työ ei varmasti valu hukkaan, nyt on hulvattomasti aikaa syventää jo oppimaamme.

Vaikka nyt pikkuisen tilannetta on helpotettu, me seniorit olemme edelleen ”erityistarkkailtavaa” ryhmää. Hyvä niin, sillä näin olemme voineet välttyä siltä presidenttimme mainitsemalta ”pirulaiselta”. Kuten aikanaan varusmiehille jaetussa oppaassa todettiin, ”Hurtti huumori auttaa kiperässäkin tiulanteessa”. Tätä esimerkkiä noudattaen monenlaiset huumoria pursuavat viestit liikkuvat sosiaalisessa mediassa. Tähän villitykseen olen itsekin koukuttunut. On ollut ilo saada toinen toistaan hauskempia juttuja, joita on voinut nauraa sydämen kyllyydestä. Iloitkaamme ja naurakaamme, jos se suinkin on mahdollista unohtamatta, että on niitäkin, joilla kaikki asiat eivät ole hyvin. Kaikille hyvää helatorstaita, lämpimämpiä ilmoja ja terveyttä toivottaen!